torstai 30. elokuuta 2012

The Rogues #4



The Rogues #4

Kieli: Englanti
Tekijä: Rachel Johnson
Hinta: 4.00 USD
Sivumäärä: 53

Sisältää spoilereita sarjakuvasta!

Juoni lyhyesti: Kirjan takakansi: "On vuosi 2012. Ilmaston lämpiminen aiheuttanut mutaation taudissa, tehden siitä kuolettavan. Tulia leviää nousevien lämpötilojen takia. Kaksi koiraeläintä ovat menettäneet laumansa tälle taudille, ja haluavat löytää uuden kodin -- er, mitä? Mitä tekemistä heillä on maailmanlopun kanssa?"

Omaa juttua:  Heipä hei! Edellisestä kirjoituksesta on aikaa. :D Luin tämän osan jo silloin kun siitä ekaa kertaa aioin kirjoittaa, mutta se nyt sitten jäi, joten on virkistettävä muistia lukemalla tämä jälleen uudestaan! Odotan kyllä innolla että tuleekohan yhtäkään osaa ilman kuolemia! Niitä tulee oikein liukuhihnalta, ja hyvin odottamatta. Kaikki tapahtuu niin nopeasti ja yksinkertaisesti. Sarjakuva käsittelee mielestäni kuolemaa hyvin omanlaisellaan tavalla. 


Tällä kertaa nelikko jakautuu kahtia, ja RayJ/Night-duo on taas palannut. Itse toivon kovasti että koirat onnistuvat kaikki löytämään toisensa jälleen. Night on hieman äkkipikainen ja pelkään ettei sen seura ole RayJ:lle kauhean hyväksi. Night tuppaa polkemaan RayJ:n pohdintoja kuolemasta ja tappamisesta tassunsa alle, ja minusta on oikein ja normaalia kokea syyllisyyttä. Night ei tunnu olevan yhtään pahoillaan tähän asti tapahtumista kuolemista, eivätkä ne ilmeisesti edes vaivaa sitä!

Myös Q alkaa yhä enemmän taantua Nightin tasolle, mikä huolettaa! Se kohautti olallaan viimeisimmälle murhalle mikä ilmeisesti oli vielä tahallinen, ja käski muiden olla piittaamatta eläintarhan häkkiin suljetusta koirasta (tai joku muu koiraeläin?) vaikka tämä pyysi niiltä apua. Night, sinulla on huono vaikutus muihin!


Pokkarin lopussa olevat strippisarjakuvat olivat tässä vihossa mielestäni todella hauskoja. :D Molemmat tarjosivat hauskan ja paljon yksinkertaisemman ratkaisun kodin löytämiseen! Harmi että kaikki on tehtävä vaikeimman kautta.

Jaha jaha, enää yksi pokkari jäljellä ja sitten olemme käyneet läpi kaikki tähän mennessä ilmestyneet The Roguesit. :) Kokonaisuudessaan osia on tarkoitus ilmestyä seitsemän. 


2 kommenttia:

  1. Sanomattaki selvää, kirjotat kivasti!!!1

    Näitä on kauheen kiva lukee senki takia, ku kirjotat näistä ku jostai ihan virallisesta sarjasta. Jos piirtäsin sarjakuvaa, olis just kiva että sitä kohdeltas tälläi : D Että on omia mielipiteitä ja analyysei hahmoist ym ym. En osaa selittää! Mut se on kauheen kiva, miten suhtaudut näihin n__n

    Oli mukava lukea pitkästä aikaa postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos. ;w; Kiva että susta oli hauska lukea, musta oli kiva kirjottaa pitkästä aikaa!

      Poista